Vempula

Kauniin kesäsunnuntain kunniaksi päätimme vihdoin lähteä koko perhe hetkeksi veneilemään. Aurinko paistoi lämpimästi eikä aallokkoa juuri ollut, joten suunnistimme kohti kaislikkoja, joissa Henkka pystyi aikansa kalastamaan. Me Ennin kanssa torkuimme veneen keulassa, Osku kyttäsi lentävää uistinta milloin veneen sisäpuolelta, milloin keulan päällä keikkuen. Kun oli tarkoitus lähteä kotiinpäin horjahti Osku yllättäen keulasta yli laidan.

Onneksi lehdenpoukamassa, jossa silloin olimme vesi oli jo varsin lämmintä. Osku alkoi ensin uida kohti rantaa, mutta kun se huomasi, että olemme tulossa hakemaan vaihtoi suuntaa kohti venettä. Epämääräisesti keulassa mahallaan roikkuen sain niskanahasta repien koiran poimittua takaisin kyytiin. Tavallisesti kaikkeen kipuun hyvin voimakkaasti reagoiva koira oli noston aikana aivan hiljaa, oli kai vähän nolo putoamisessa vuoksi.

Kun suurimmat kortteet ja vedet oli puristeltu karvoista pois lähdimme veneen laitaa pitkin etenemään veneen sisätiloja kohden, tällöin vene liikkui edelleen hieman. Kun olin itse juuri astunut veneeseen luiskahti Osku toistamiseen yli laidan. Tällä kertaa tilanne oli edelliskertaista uhkaavampi koska umpisukkeluksiin painunut koira uhkasi joutua hitaasti liikkuvan veneen alle. Onneksi kuitenkin tälläkin kertaa sain otteen jostain kohtaa nahkaa ja sain revittyä koiran veneeseen. Tälläkin kertaa Osku oli noston ajan aivan hiljaa. Tämän episodin jälkeen olimme molemmat varsin märkiä, onneksi tosiaan oli lämmin päivä!

No, tälläkin tarinalla on onnellinen loppu sillä loppumatkan pysyimme kaikki veneessä, Enni nukkui suurimman osan matkaa, heräsi vasta laituriin tullessa nälkäänsä ilmaisemaan. Nälkä tuolla tuntuu olevan nytkin, joten lehmä lähtee tästä hommiin.

Pääsiäinen oli jännittävää aikaa. Etukäteen suurin jännitysmomentti kohdistui Henkan Kuusamon reissuun. Eli voiko lähteä ja aletaanko täällä synnytellä juuri niihin aikoihin. Ei alettu, viime viikon lopulla taas olleet kivutkin laantuivat sen verran lauantaiksi, että Henkka pääsi levollisin mielin matkaan ja kipuilu pysyi oikeastaan poissa maanantaihin asti, joten kaikki osapuolet pystyivät huokaisemaan helpotuksesta. Eilen sitten täällä tukena ja turvana olleen äitini lähdettyä kipuja taas olikin sitten koko pääsiäisen tarpeiksi, mutta silloin Henkka oli jo matkalla kotiinpäin, joten syytä levottomuuteen tai erityisjärjestelyihin ei ollut. Vielä isot onnittelut Kuusamoon koko Leskelän perheelle! Olen ollut hengessä mukana, vaikka en paikalle päässytkään.

Suurimmat sydämentykytykset aiheuttikin sitten Ennin sijasta Osku, joka maanantai-aamuna makasi paikoillaan kuin halvaantuneena vain surkeasti täristen. Pienen yrittämisen jälkeen sai kammettua itsensä istuvaan asentoon, mutta pitkään näytti siltä, ettei takapää kanna ollenkaan. Sittenkin kun Osku vihdoin pääsi ylös niin toinen jalka jäi roikkumaan ilmaan. Tuota jalkaa se oli roikotellut jo aiemmin pääsiäisenä, mutta eipä siihen sen enempää kiinnitetty huomiota koska se ei sitä mitenkään aristanut. Tilanne kuitenkin palasi ruuan ja ulkona käynnin jälkeen lähes normaaliksi ja jalat alkoivat kantaa, joten päivystävää eläinlääkäriä ei lähdetty metsästämään. Huoli oli tietysti kova, että mikä sen nyt on, reumaa, lonkkavikaa vai mitä…

Onneksi lähipiirissä on paljon eläinihmisiä. Asiasta soitettiin tädilleni, joka sattui olemaan samalla agilityleirillä eläinlääkärituttavansa kanssa, sieltä sitten kaukodiagnoosiksi saatiin niinkin arkinen asia kuin tukkeutuneet anaalirauhaset. Olin jo trimmauksen jälkeen katsonut Oskun takapäätä hieman ihmetellen, että ainako se on ollut tuon näköinen ja samaa sanoivat tehneensä muutkin, mutta koskas sitä nyt ihan niin tarkkaan pistää mieleensä koiransa peräosan ulkonäön, että siinä olevat poikkeamat voisi varmuudella todeta. Eilisen päivän oli Osku aika tavalla nuupallaan, makasi vaan kipeän näköisenä, milloin ei jotain mukavaa sattunut tapahtumaan, silloin kyllä piristyi ja oli vallan normaali. Kun Henkka vihdoin illalla pääsi kotiin niin koira unohti mitään koskaan sairastaneensakaan ja on sen jälkeen ollut ihan kunnossa. Ainahan tuo on ollut hieman teatraalisuuteen taipuvainen tuo hurtta.

Tuosta tilan äkkinäisestä kohentumisesta huolimatta vaiva piti toki hoitaa ja niimpä me sitten tänään aamulla kävimme peräpäänpuristuksella Perniön kunnaneläinlääkärin luona. Nyt on rauhaset tyhjennetty ja tulehdukseen saatu antibiootit, joten pääsemme palaamaan takaisin normaalitilaan ja voimme keskittyä meikäläisen kipujen seurantaan. Ymmärrän toki, että synnytys sattuu ja se silloin kuuluu asiaan ja edistää asioiden kulkua, mutta tällainen viikkotolkulla etukäteen kipuilu on mielestäni kuitenkin silkkaa ihmisten kiusaamista niin kauan kun se ei kuitenkaan johda mihinkään.

Ainoa edistyminen täällä on tapahtunut siinä, että lumet ovat melkein lähteneet, lunta on enää niissä paikoin, johon sitä on talvella kasattu. Kukkapenkinkin sain haravoitua, nyt vaan seuraamaan, koska sieltä nousee jotain vai nouseeko edes, voihan olla, että pakkaset lumettomalla jaksolla ovat tuhonneet kaikki sipulit.

On tuo muodonmuutos vaan ihmeellinen asia, tällä kertaa muuttujana oli Osku. Karvaa on kasvateltu pitkin talvea kun on tuo koiruus niin kova palelemaan, ettei ole raaskinut käyttää revityttävänä kylmien ilmojen takia. Tosin olisihan tuo voinut karkailla talvella vähemmän tai ainakin tulla aikaisemmin kotiin jos olisi tullut vähän kylmä… vaikka taitaa olla koirankin lempi niin tulista, ettei hyvää narttujen kyttäystä voi pienen vilun vuoksi keskeyttää.

Noh, nytkun näyttää siltä, että ei tuo kevät aio tulla ollenkaan ja toisaalta karvaa oli kaikki nurkat jatkuvasti niin täynnä, että tuntui, ettei sitä voi koirassa olla enää ollenkaan, oli pakko taipua ja viedä Osku trimmaajalle. Ja kas, sieltä meidän kotitarveturnun sisältä kuoriutui kuin kuoriutuikin Snautseri! Joskus kyllä epäilen, että trimmaajalla on talossaan takahuone, josta hän vaan kaivaa esiin vaihtokoiran, oli taas ero niin valtaisa. Vaan eiköhän tuo ihan sama otus ole, karvoistaan koira voi päästä, muttei luonteestaan… Pitäisi joskus muistaa ottaa kunnon ennen ja jälkeen kuvat, on se vaan sen verran hauskan näköinen muutos.

Niistä muista toivotuista kuvista todettakoon, että tästä raitapallosta ei söpöjä masukuvia saa, ehkä tänne siten alkaa kuviakin tulemaan kun saadaan jotain mukavampaa kuvattavaa, vaikka nyt lasten ja taimien kasvua =)

Kevättä täällä on tosissaan odoteltu. Juuri kun piha alkoi olla edes osaltaan sula niin eikös tänäänkin kaupunkireissun aikana satanut viitisen senttiä uutta lunta. Muutenkin sataa ihan koko ajan jotain. Alkaa jo tympiä, vaikkei tässä selän takia paljoa ulos mieli teekään. Katselin taannoin viime vuonna otettuja kuvia ja niissä oli tähän aikaan jo maa paljas ja krookukset nupullaan, nyt ei hulluinkaan krookus ole edes uneksinut tunkevansa päätään tuolta jään ja lumen alta. Saa tosin nähdä, onko sieltä edes ketään tulossa kun viime syksynä jäivät uudet tulppaanitkin istuttamatta jatkuvan pahoinvoinnin ja väsymyksen takia.

Sitä yhtä muodonmuutosta tässä myös vielä odotellaan. Supistukset ovat aika ajoin jo kivuliaita, mutta tulevat miten sattuu eivätkä tunnu johtavan mihinkään. Alkaa olla jo ikävä aikaa, jolloin saisi olla yksin nahoissaan. Noh, sitä odotellessa…