Vempula

Kuten viime tekstissä kerroinkin, on Enni nukkunut nyt hieman reilun viikon omassa sängyssään niin yö- kuin päiväuniakin. Vaihtelevalla menestyksellä. Se kauan odotettu ihme, kokonainen nukuttu yö (20.30-7.00) saavutettiin viime viikon perjantain vastaisena yönä (äiti tietysti heräsi vanhasta tottumuksesta joitakin kertoja, Enni ei) mutta ilo oli hieman ennenaikaiken. Sen sijaan, että kokonaisia öitä olisi tullut lisää muuttuivat yöt hetkeksi ihan täysiksi sembaloiksi. Enni valvoi keskellä yötä ja halusi ehdottomasti herätä viiden aikoihin. Liekkö tähän syynä muutamat vieressä nukutut päiväunet vai mikä.

Nyt tilanne näyttää taas hieman rauhoittuneen, toissa yönä Enni nukkui taas koko yön heräten tosin ennen kuutta aamutoimille ja vaikka viime yö olikin kovin levoton ei aikuista kuitenkaan tarvittu tilannetta rauhoittamaan vaan hetken käristyään Enni rauhoittui ja nukahti aina itsekseen. Hyvin aikaisia aamuherätyksiä lukuunottamatta tilanne näyttää siis juuri tällä hetkellä yönukkumisten suhteen valoisammalta.

Kun yöt alkavat sujua tulee ongelmia päivän kanssa. Ennin saaminen päiväunille, vaikka kuinkakin väsyneenä, on tällä hetkellä aina kauhean taistelun takana. Jo Ennin herätessä alan jännittää seuraavaa päiväunillemeno kertaa. Henkalta tämä onnistuu huomattavasti helpommin joskin siinäkin on nyt hieman enemmän tekemistä kuin oli vähän aikaa sitten.

Muutenkin tuntuu, että meillä harjoitellaan nyt hyvin vahvasti omaa tahtoa. Siis Enni harjoittelee, me muut sen kyllä jo osaamme. Nukkuminen on taistelua, syöminen, joka vielä vähän aikaa sitten sujui kuin tanssi on taistelua tai huijausta ja menepä kieltämään neitiä tekemästä jotain tai menemästä jonnekin… Syömisestä vielä sen verran, että kaikki, joka annetaan aikuisten lautasilta tai jonka saa omaan käteen kyllä menee alas oikein hyvin, mutta omien ruokien syömiseen tarvitaan jos jonkinlaista vippaskonstia. Ennin huomio on saatava käännettyä johonkin aivan muuhun, kuten leluun tai riisimurojen nyppimiseen pöydältä jotta suu aukeaa lusikan lähestyessä. Ihan pahin tällä saralla (tällä kertaa) taitaa tosin olla ohi ja viime päivinä syöminen on taas alkanut sujua paremmin mutta ei nuolaista ennenkuin tipahtaa.

Ja se kieltäminen! Koska maailma on kiellettyjä asioita täynnä ja koska annetuista kielloista on pidettävä kiinni en ehdoin tahdoin ole halunnut liian montaa kiellettyä asiaa tässä vaiheessa Ennille järjestää, niimpä sallittuja ovat jotkin sellaisetkin harmittomat asiat, joita joku toinen saattaisi pitää kiellettynä, kuten dvd-levyjen repiminen alas hyllystä tai folio- ja tuorekelmurullien levittely pitkin keittiön lattiaa (pakettien vain onneksi…). Mutta löytyy niitä oikeasti kiellettyjäkin Ennin lempipuuhista, kuten akvaariojohtojen kiskominen ja koiran vesikupissa loiskiminen. Ja sekös harmittaa kun lapsen kaikki huvi viedään. Kauhea kiukku nousee kun asioita kieltää ja yleensä on turvauduttava protestoivan lapsen siirtämiseen pois tilanteesta. Useimmiten kokonaan eri osaan huonetta koska hämmästyttävällä sitkeydellä Enni yleensä yrittää palata kiellettyjen asioiden pariin. Vasta aivan viime päivinä on sanallakin ollut edes jonkin sortin tehoa. Varsinainen tahtonainen siis tulossa. Kehen lie tulossa, kuten kummitätinsä sanoi, meilläpäin kun on aina tavattu olla niin helposti taivuteltavissa…

Äiti jatkaa inhimillistäytymiskampanjaansa töihinmenoa ajatellen. Viimeisin siirto oli palaaminen painonvartijoihin, se kun on halvempaa kuin ostaa kokonaan uusi työvaatevarasto. Ensimmäinen viikko on nyt takana ja noudatin ohjelmaa erittäin täsmällisesti kirjaten ylös kaiken syömäni ja pysytellen hyvin pisterajoissani. Ja mikä sitten olikaan ensimmäisen viikon tulos: -200 g, vain! Pöyristyttävää, suorastaan hirmuisen masentavaa. Tällä hetkellä minussa taistelevat ajatukset “ikinä en enää syö mitään” ja “p**kanko väliä sillä sitten on mitä sitä syö kun se ei kerran missään näy”. Erityisen hankalaksi ohjelmalla olon on tehnyt aikainen aamuheräily, sitä kun päivät tuntuvat niin pitkiltä kun ne aloittaa ennen kuutta ja sitä kovin haluaisi aamulla herätellä itsensä syömällä jotain, koko ajan. Kai sitä on kuitenkin vielä hetki yritettävä, josko se siitä alkaisi sujua ja paino pudota. Mistä tulikin mieleeni, että jos vaikka lähtisi syömään jotain…