Vempula

Vähiin käy ennenkuin loppuu, nämä kotipäivät meinaan. Viimeinen kokonainen äitiyslomaviikko käynnistyi juuri. Ennin kanssa on jo käyty ekaa kertaa hoitopaikassa tutustumassa, uudestaan mennään vielä perjantaina kun isikin tulee mukaan ja sitten maanantaina aloitetaan hoidossa olon harjoittelu jäämällä hetkeksi itsekseen hoitoon. Keskiviikkona meneekin äiti sitten jo oikeasti töihin. Ekat kaksi viikkoa teen hieman lyhyempää päivää mutta sen jälkeen alkaakin ihan täysi tohina.

Suhtautuminen töihinpaluuseeni ja Ennin hoitoonmenoon on vaihdellut. Toiset ovat kauhistelleet ja toiset pitäneet ihan luonnollisena asiana. Neuvolassa arveltiin Ennin hoidonaloituksen menevän oikein hyvin koska hän on niin sosiaalinen. Mitoiksi neuvolassa saatiin pituus 70 cm ja paino 8,5 kg. Pinsettiote todettiin oikein hyväksi ja tyttö terveeksi.

Kielellinen ja liikunnallinen kehitys tuntuvat nyt harppovan kovaa vauhtia eteenpäin. Enni on alkanut nousta tukea vasten pystyyn jos tuki vain on sopiva, esim ihminen ja lauantai-aamuna hän yhtäkkiä pääsi jujulle kävelyttämisestä. Muutamat aiemmat kävelytys-yritykset olivat olleet aikamoista haparointia mutta nyt hän keksi miten homma toimii ja on sen jälkeen edennyt kuin juna jos joku jaksaa vaan kävelyttää. Polviasennossa haetaan kovasti tekniikkaa konttaamiselle mutta toistaiseksi ei ole Ennillä usko vielä riittänyt. Kontallaankin polvet tosin liikkuvat jo kun pitäisi ryömiä jonkin tai jonkun yli. Enni ilmeisesti kaipaakin haasteita liikkumiseensa sillä aina jos lattialla vaan on jotain, jonka yli voisi mennä niin siitä pitää toki mennä.

Talvi on tullut oikein toden teolla. Suurin osa lumesta satoi tietenkin Henkan Kiinan-reissun aikana. Ennillä riitti kärsivällisyyttä juuri ja juuri sen verran, että sain kaivettua auton mentävän uran tallista tielle jotta pääsimme hammaslääkäriin ja muskariin torstaina. Perjantaina laajensin koloa vielä hieman, mutta suurimman osan jätin suosiolla Henkan harteille. Pakkastakin on riittänyt yli kymmenen asteen nyt jo useamman päivän ajan. Takassakin on siis päästy viimein pitämään tulta, ei siis mitään niin pahaa, ettei jotain hyvääkin.

Kirjoituksen loppu valahti jo maanantailta tiistaille, taidan nyt suosiolla lopetella ja jatkaa sitten uusin aihein uutena päivänä.

Kuten viime tekstissä kerroinkin, on Enni nukkunut nyt hieman reilun viikon omassa sängyssään niin yö- kuin päiväuniakin. Vaihtelevalla menestyksellä. Se kauan odotettu ihme, kokonainen nukuttu yö (20.30-7.00) saavutettiin viime viikon perjantain vastaisena yönä (äiti tietysti heräsi vanhasta tottumuksesta joitakin kertoja, Enni ei) mutta ilo oli hieman ennenaikaiken. Sen sijaan, että kokonaisia öitä olisi tullut lisää muuttuivat yöt hetkeksi ihan täysiksi sembaloiksi. Enni valvoi keskellä yötä ja halusi ehdottomasti herätä viiden aikoihin. Liekkö tähän syynä muutamat vieressä nukutut päiväunet vai mikä.

Nyt tilanne näyttää taas hieman rauhoittuneen, toissa yönä Enni nukkui taas koko yön heräten tosin ennen kuutta aamutoimille ja vaikka viime yö olikin kovin levoton ei aikuista kuitenkaan tarvittu tilannetta rauhoittamaan vaan hetken käristyään Enni rauhoittui ja nukahti aina itsekseen. Hyvin aikaisia aamuherätyksiä lukuunottamatta tilanne näyttää siis juuri tällä hetkellä yönukkumisten suhteen valoisammalta.

Kun yöt alkavat sujua tulee ongelmia päivän kanssa. Ennin saaminen päiväunille, vaikka kuinkakin väsyneenä, on tällä hetkellä aina kauhean taistelun takana. Jo Ennin herätessä alan jännittää seuraavaa päiväunillemeno kertaa. Henkalta tämä onnistuu huomattavasti helpommin joskin siinäkin on nyt hieman enemmän tekemistä kuin oli vähän aikaa sitten.

Muutenkin tuntuu, että meillä harjoitellaan nyt hyvin vahvasti omaa tahtoa. Siis Enni harjoittelee, me muut sen kyllä jo osaamme. Nukkuminen on taistelua, syöminen, joka vielä vähän aikaa sitten sujui kuin tanssi on taistelua tai huijausta ja menepä kieltämään neitiä tekemästä jotain tai menemästä jonnekin… Syömisestä vielä sen verran, että kaikki, joka annetaan aikuisten lautasilta tai jonka saa omaan käteen kyllä menee alas oikein hyvin, mutta omien ruokien syömiseen tarvitaan jos jonkinlaista vippaskonstia. Ennin huomio on saatava käännettyä johonkin aivan muuhun, kuten leluun tai riisimurojen nyppimiseen pöydältä jotta suu aukeaa lusikan lähestyessä. Ihan pahin tällä saralla (tällä kertaa) taitaa tosin olla ohi ja viime päivinä syöminen on taas alkanut sujua paremmin mutta ei nuolaista ennenkuin tipahtaa.

Ja se kieltäminen! Koska maailma on kiellettyjä asioita täynnä ja koska annetuista kielloista on pidettävä kiinni en ehdoin tahdoin ole halunnut liian montaa kiellettyä asiaa tässä vaiheessa Ennille järjestää, niimpä sallittuja ovat jotkin sellaisetkin harmittomat asiat, joita joku toinen saattaisi pitää kiellettynä, kuten dvd-levyjen repiminen alas hyllystä tai folio- ja tuorekelmurullien levittely pitkin keittiön lattiaa (pakettien vain onneksi…). Mutta löytyy niitä oikeasti kiellettyjäkin Ennin lempipuuhista, kuten akvaariojohtojen kiskominen ja koiran vesikupissa loiskiminen. Ja sekös harmittaa kun lapsen kaikki huvi viedään. Kauhea kiukku nousee kun asioita kieltää ja yleensä on turvauduttava protestoivan lapsen siirtämiseen pois tilanteesta. Useimmiten kokonaan eri osaan huonetta koska hämmästyttävällä sitkeydellä Enni yleensä yrittää palata kiellettyjen asioiden pariin. Vasta aivan viime päivinä on sanallakin ollut edes jonkin sortin tehoa. Varsinainen tahtonainen siis tulossa. Kehen lie tulossa, kuten kummitätinsä sanoi, meilläpäin kun on aina tavattu olla niin helposti taivuteltavissa…

Äiti jatkaa inhimillistäytymiskampanjaansa töihinmenoa ajatellen. Viimeisin siirto oli palaaminen painonvartijoihin, se kun on halvempaa kuin ostaa kokonaan uusi työvaatevarasto. Ensimmäinen viikko on nyt takana ja noudatin ohjelmaa erittäin täsmällisesti kirjaten ylös kaiken syömäni ja pysytellen hyvin pisterajoissani. Ja mikä sitten olikaan ensimmäisen viikon tulos: -200 g, vain! Pöyristyttävää, suorastaan hirmuisen masentavaa. Tällä hetkellä minussa taistelevat ajatukset “ikinä en enää syö mitään” ja “p**kanko väliä sillä sitten on mitä sitä syö kun se ei kerran missään näy”. Erityisen hankalaksi ohjelmalla olon on tehnyt aikainen aamuheräily, sitä kun päivät tuntuvat niin pitkiltä kun ne aloittaa ennen kuutta ja sitä kovin haluaisi aamulla herätellä itsensä syömällä jotain, koko ajan. Kai sitä on kuitenkin vielä hetki yritettävä, josko se siitä alkaisi sujua ja paino pudota. Mistä tulikin mieleeni, että jos vaikka lähtisi syömään jotain…

Ompas taas päässyt aikaa kulumaan ja tapahtumia kertymään sitten viime kirjoituksen. Lähes joka tapahtumasta itsessään olisi voinut jutun kirjoittaa joten tästä kokoelmasta tulisi romaani jos alkaisin kovin monisanaiseksi eli koitan esittää tässä vain tiivistelmän viime aikojen tapahtumista ja palataan sitten yksittäisiin juttuihin jos tarve vaatii. Tässä siis lyhennelmä kutakuinkin aika järjestyksessä.

Neljä kuukautta sitä ehdittiin odottaa ja ajatella, että ihan kohta se tapahtuu (yrityksestä päätellen) ja nyt se Henkan 30-vuotispäivänä sitten vihdoin tapahtui: Enni lähti liikkeelle. Tekniikkaa voi kai lähinnä kutsua ryöminnäksi, aluksi se oli hidasta ja hapuilevaa mutta nyt yhä vauhdikkaampaa ja varmempaa. Saa nähdä kokeeko Enni enää tarvetta konttauksen opetteluun, sen verran vauhdikkaasti näyttää pääsevän noinkin. Meillä on siis talossa oma pikku rikkaimuri, siihen malliin löytää Enni lattioilta kaikki kiinnostavat roskat. Erittäin näppäräksi käynyt pinsettiote auttaa tässä hommassa kovasti. Erityisesti suosiossa on paperi, sitä Enni oikein syömällä söisi jos saisi. Heti kun paperia vähänkin jossain on niin kulmasta kiinni ja hampailla repimään ja saman tien suusta alas. Sormiaan saa varoa jos jotain menee neidin suusta kaivamaan, Enni ei hevin luovu aarteistaan vaan puree ja kovaa. Isovanhempien hermoja säästääkseni en edes viitsi luetella mitä kaikkea sieltä suusta on saatu kaivaa…

Joulu oli ja meni. Tuli todettua, että kotijoulut eivät ole nynnyille, sen verran kova urakka oli kaikessa valmistelussa. Siitä huolimatta en enää valmiisiin pöytiin aio jouluksi lähteä vaan kehitämme näitä aloitettuja perinteitä rauhassa kotona jatkossakin. Aattona kävimme joulukirkossa jossa Enni osallistui virsien laulamiseen. Lahjoja oli runsaasti, erityisesti Ennille, kiitokset vaan kaikille lahjoilla muistaneille. Ruokaakin oli runsaasti ja se oli enimmäkseen ihan hyvää, kunnon jouluähkyn sai hyvin aikaiseksi. Siinäpä se joulu kaikessa lyhykäisyydessään.

Uutena vuotena olimme ystäväpariskunnan luona tupareissa koko porukka. Enni viihtyi porukassa hyvin, nukkumaan menosta ei vaan meinannut tulla mitään kun rauhoittumisen kanssa oli vähän niin ja näin. Hieman ennen vuoden vaihtumista oli neiti kuitenkin jo unten mailla ja vanhemmat saivat keskittyä uuden lautapelituttavuuden opetteluun. Oikein mukava ja rauhallinen vuodenvaihde siis.

Jo hieman ennen vuodenvaihdetta tulivat Henkan vanhemmat Kuusamosta meitä tänne etelään tapaamaan ja he viipyivät luonamme viikon päivät. Koska aikaa oli runsaasti Ennin heihin tottua ja heillä on paljon tuoretta kokemusta Joonas-serkun kanssa olemisesta hyödynsimme vierailun ottamalla hieman normaalia enemmän omaa aikaa ja käymällä jopa kahdestaan elokuvissa (katsoimme uuden Bondin). Tämä oli Ennille hyvä harjoitusta hoidossa olemiseen, meikäläisen töihinpaluuseen kun ei ole enää kuukauttakaan.

Osaltaan tuosta lähestyvästä töihinpaluusta johtuen teimme viikonloppuna muutoksia nukkumisjärjestelyihin : Enni karkoitettiin nukkumaan omaan sänkyynsä. Taka-ajatuksena tässä on se, että kun lehmä lakkaa haisemasta aivan nenän vieressä kaiken yötä niin yötkin rauhoittuisivat ja unet pitenisivät. Toistaiseksi tulokset ovat olleet vaihtelevia. Aikaisemmin Ennille ajatus yöllä heräämisen jälkeen nukkumaan käymisestä syömättä on ollut aivan ylitse käymätön. Tämä ongelma kuitenkin ratkesi yllättävän helposti Henkan löydettyä nukutustavan, joka ensin tuntui tepsivän Enniin kuin taikaisku. Sittemmin tavan vaikutukset ovat vaihdelleet, nukahtamiseen kuluu aikaa parista minuutista puoleentoista tuntiin ja desibelejä vastaavasti. Joitakin hieman pidempiäkin unipätkiä on ollut mutta joka yö kahden tai kolmen aikaan on ollut noin tunnin mittainen pätkä, jolloin uni ei ole meinannut pysyä silmässä ja aamulla on uni loppunut jo kuuden, tänään puoli kuuden aikaan. Luottavaisena kuitenkin katsomme eteenpäin, onhan tässä vielä monta viikkoa aikaa unen rauhoittua ja äidin päästä nousemaan tästä ameeban tasosta hieman työkuntoisempaan älykkyysluokkaan.

Ennillä puheen ja liikunnan kehitys kulkee tällä hetkelle aika lailla käsi kädessä, samalla kun liikettä löytyy koko ajan enemmän löytyy myös uusia, tunnistettavia tavuja ja halua matkia aikuisten tekemisiä ja sanomisia. Myös omaa tahtoa harjoitellaan kovasti paitsi nukkumaan menon vastustuksena niin myös syömisen säätelynä. Ennen niin vaivattomista ruokailuista on hetkittäin tullut melkoisia taistelutantereita mutta kaippa se taas tästä. Myöskin liikkuminen tuo uusia mahdollisuuksia oman tahdon kokeiluun ja samalla kieltojen vastaanoton harjoitteluun, äidillä ja Ennillä kun on hieman eriävät käsitykset muutamista Ennin lempipuuhista, akvaariojohtojen pureskelusta ja koiran vesikupissa loiskimisesta.

Näin meillä siis tällä hetkellä, koitamme palata jatkossa taas hieman säännöllisemmin taajuuksille.