Tonttu Tomeran joulukiireet
Kylläpä pitää vilskettä näin joulun alla. Ensin on monta kuukautta kulunut ilman sen ihmeempia kiireitä ja nyt sitten pitäisi pää kolmantena jalkana olla menossa milloin missäkin. No, mukavaahan se tietysti on, että on ohjelmaa.
Jaa että mitäkö me sitten olemme tehneet. No tällä viikolla olemme maanantaista keskiviikkoon olleet Ennin kanssa Tampereella, torstaina oli muskarin joulujuhla ja tänään Teijon koulun puurojuhla koko kylälle, maanantaina pitäisi lähteä Helsingin kautta Lahteen ja keskiviikkoaamuna pitäisi jo olla Perniössä neuvolassa unohtamatta Henkan kolmekymppisiä torstaina ja sitten olisi joku joulukin viikonloppuna… Tähän kun vielä lisätään viime viikon perjantain firman pikkujoulut joissa Enni oli pitkään läsnä ja muutamia muita pienempiä menoja niin ymmärtänette, etten ole paljon ehtinyt kirjoitella.
Enni on ollut innostuneesti mukana kaikissa riennoissa keräten suuresti ihastelua ja herättäen yleistä hämmästystä lähes loppumattomalla iloisuudellaan ja rauhallisuudellaan. Firman pikkujouluissa joissa Enni osallistui Bond-aiheisen elokuvan tekoon alkoi väki jo kysellä, että mitä rauhoittavia noin pienelle voi syöttää. Aina toki välillä rupeaa Enniäkin nukuttamaan mutta pienten torkkujen ottaminen onnistuu sylissäkin vaikka kesken kuvausten tai kuten tänään kesken joulujuhlan. Aplodit vain hieman häiritsivät unta aika ajoin mutta muuten äidin sylissä oli ihan hyvä torkkua tonttulakki silmillä. Mitä enemmän ympärillä on hälinää ja vilskettä sitä paremmin Enni tuntuu viihtyvän.
Mitään ihmeellisiä uusia taitoja ei ole opittu eli liikkeelle ei ole lähdetty vieläkään mutta mikäs kiire tässä nyt vielä on. Muskarissa Enni kyllä silmä tarkkana katseli muiden liikkumista selvästi funtsien että ai noinkin voisi tehdä mutta sen suurempiin ahaa-elämyksiin se ei johtanut. Öisin heräillään yhä tunnin parin välein, toivottavasti nyt nuo välit taas hieman pidentyisivät kun ylähampaat alkavat olla hyvin esillä, äitiä alkaa nimittäin hieman väsyttämään.
Uusia mittoja tiedetään kertoa keskiviikon neuvolan jälkeen. Kun olemme tältä viimeiseltä joulunalus-reissulta kotiutuneet alkaakin olla aika virittäytyä jouluun, ensimmäiseen kotona vietettävään. Jonkin verran on keskusteluja jo käyty siitä, mitä tapoja ja perinteitä haluamme tuoda Ennin perinnejouluihin mutta vasta vuosien mittaan tietysti nähdään millaisiksi tavat oikeasti muodostuvat. Nyt kuitenkin on aika lähteä paketoimaan vähän lahjoja että on sitten millä pukkia reissussa leikkiä.

hyvää joulua kaikille tätä blogia lukeville
Comment by tarun isä — 24.12.06 @ 07.12