Vempula

Taas meillä sairastetaan. Ensin flunssaan sairastui Henkka, sitten minä ja eilen viimein Ennikin. Valitettavasti. Kuten jokainen äiti tietää ja muutkin voivat kuvitella ei ole mitään niin kurjaa kuin kipeä pikkulapsi. Ennilläkin eilen alkoi nenä vuotaa ja oli ilmeisesti kuumetta. Iltakylvyn jälkeisellä supolla saatiin kuume laskemaan, mutta yöllä meni nenä niin tukkoon, että syömisestä ei tullut mitään kun henki ei nenän kautta kulkenut yhtään. Jo edellisenä yönä Enni itkeskeli joka syötöllä, olisiko ollut kurkku kipeänä mutta viime yönä syömiset olivatkin varsinainen show kun nenää piti koittaa avata edes jotenkin ja toinen vaan rohisee ja itkee. Kurjaa.

Lopultaan yö meni kuitenkin aika kohtuudella koska Enni meni nukkumaan kahdeksan jälkeen ja söi ensimmäisen kerran kymmenen jälkeen, sitten yhden jälkeen ja heräsi lopulta vähän ennen seitsemää. Se viimeinen pätkä oli siis Ennin mittakaavassa tosi pitkä. Tietysti hereillä oltiin paljon tavallista kauemmin kun ensin piti avata nenää ja sen vuoksi oltiin tavallista enemmän hereillä, joten uuteen nukahtamiseen meni jonkin aikaa.

Eilen ennen nuhan alkua meinasi meille käydä, tai oikeastaan kävikin, pieni haveri. Olimme työmaallani työtovereita morjestamassa ja olin ottanut itselleni jäähtymään mukin teetä. Valitettavasti kyseessä oli työmaalle viemäni mielenkiintoisella kuvalla varustettu kuppi josta Enni tietysti kiinnostui ja äidin juoruillessa onnistui huomaamatta kurottamaan kohti mukia ja kaatamaan sen sisällön meidän päällemme. Onneksi tee oli jo seissyt hyvän tovin joten se ei enää ollut mahdottoman kuumaa joten selvisimme säikähdyksellä. Sitä ei vielä ole oikein sisäistänyt sitä, miten innokkaasti ja kätevästi Enni jo asioihin tarttuu.

Kiinteiden ruokien syöntiä on jatkettu ja kun Enni täytti 5 kuukautta lisättiin syöntikertoja kahteen päivässä eli ohjelmaan lisättiin aamupala, yleensä joku puuro. Kerrallaan syödään aina muutama teelusikallinen. Suosikkeja ovat erilaiset marjat ja hedelmät sekä porkkana-peruna. Oikeastaan ainoa, joka ei maistu on luumu, jota on koitettu syödä kun Ennillä on vatsa ollut tosi kovalla.

Pihalla kasvukausi senkun jatkuu. Kukat kukkivat, kasvit kasvavat ja ruoho viheriöi kivaidan tälläkin puolella, niin kylvetty kuin rullaruohokin. Ihan täysin tasaiselta ja ongelmattomalta se ei näytä, mutta kaippa siitä ajan kanssa ihan hyvä tulee jos suotuisat olosuhteet jatkuvat. Seuraavaksi pitäisikin ruveta kukkasipuleita istuttelemaan. Viime vuonna ne jäivätkin istuttamatta kun voin pahoin koko istutusajan. Toiveissa siis suurempi kukkaloisto ensi vuodelle.

Ennin aamu-uni aika alkaa lähestyä, joten täytynee tästä lähteä sänkyä kohti rohisemaan.

Nyt täytyy kyllä tehdä tunnustus. Nimetkääpä yksi puutarhaturhake, joka parhaiten kertoo nykyihmisen heti-mulle-kaikki-nyt-asenteesta. Oman listani kärkipäässä on ainakin siirtonurmi. Tiedättehän, ne rullat elävää nurmikkoa, jotka vaan rullataan paikoilleen ja voilá, nurmikko on valmis. Noh, arvatkaapa mitä me eilen tehtiin…

Ihan hävettää tunnuistaa, mutta eilinen ilta kului nurmikon kaistaleita paikoilleen rullaillessa. Mutta tähän on kyllä puolustus! Saimme n. 60 m2 siirtonurmea ilmaiseksi kun naapurille jäi sen verran ylimääräistä oman nurmikon asennuksen jälkeen. Ja kun halvalla tai ilmaiseksi jotain saa niin täytyyhän se ottaa, eikö? Kieltämättä se kyllä näyttää aika kivalta. Ei sitä koko nurmialueeseen riittänyt, mutta aika pitkälle kuitenkin. Ensi vuonna voidaankin sitten vertailla itsekyövetyn ja siirtonurmen eroja.

Huh kun on pitänyt melkein kiirettä. Ei meinaa kirjoittamaankaan keretä. Toisaalta todennäköisempi syy kirjoittamattomuuteen on se, että yöunet ovat taas viime aikoina jääneet melko lyhkäisiksi ja siksi niin monen peräkkäisen ajartuksen hallitseminen kuin kirjoittaminen vaatii on tuntunut turhan uskaliaalta yritykseltä. No koitetaanpa nyt kuitenkin sekalaisessa järjestyksessä kertoilla muutamia viime päivien kuulumisia.

Maanantaina oltiin Ennin kanssa aamulla perhekerhossa. Ja Ennillä oli NIIN hauskaa! Suurimman osan aikaa hän istui sylissä pöydän ääressä katsellen isompien pienten touhuja ja kuunnellen äitien keskusteluja ja hihkui ja nouroi vähän väliä. Erikseen häntä ei koko aikana tarvinnut yhtään viihdyttää. Kerhon jälkeen tosin uni tulikin heti autossa ja Enni nukkuikin toista tuntia vaikka ei ollut syönyt kuin kotona ennen lähtöä. Illalla sitten istutettiin koko perheen voimalla nurmea. Enni osallistui hommaan toimimalla sylissä lisäpainona maata tampatessa.

Tiistaina oltiin lähes koko päivä Turussa Tiitisten vieraina. Matkasimme bussilla keskustaan jossa ihmettelimme ihmisten ja etenkin vauvojen määrää (niitä oli ihan joka puolella!) ja äiti hairahtui tekemään hieman vaateostoksia. Ennille tietysti, mitäpä sitä itselleen kun Enniä kaikki kuitenkin katsovat eivätkä minua.

Keskiviikkona Henkka lähti pariksi yöksi laivalle ja me jäimme kahteen neitiin, siis korjaus, yhteen neitiin, yhteen rouvaan ja yhteen koiraan, kotiin. Olimme ennakoineet tilanteen kutsumalla pari ystävää vohvelikesteille. Mukavaa oli.

Torstai olikin jos ei nyt toivoa niin ainakin ohjelmaa täynnä. Aamulla menimme äiti-vauva-piiriin. Emme viihtyneet, kumpikaan. Iltapäivällä oli muskari joss oli jo kivempaa ja illalla vielä äidin baletti, johon otin Ennin mukaan kun en muutakaan voinut. Alkutunnista Enni meni ihan hyvin mukana kantoliinassa ja sain jopa tehtyä tunnin asioita ihan täysipainoisesti (tai siis lisäpainoisesti). Tulipa kehitettyä ihan uusi lajikin. Tunti oli kuitenkin sen verran myöhään, että loppua kohden Enniä alkoi väsyttää ja olihan tuota päiväohjelmaakin ollut jo hieman liikaa joten päätimme poistua tunnilta hieman etuajassa.

Tänään aamulla aloimme päivän päästämällä koiran karkuun ja haeskelemalla sitä sitten vaunujen kanssa. Löytyihän tuo ennenkuin meille ehti tulla kylmä, lämpöä kun oli allekymmenen astetta. No, pääsipä Enni kokeilemaan uutta hattu, tumput, tossut settiään. Virallisesti tuo otsikko viittaa kuitenkin siihen, että perheen lapsi-koira osastolla on tapahtunut lähentymistä. Osku on jo jonkin aikaa sisällyttänyt Ennin tervehdysrutiiniinsa kun kotiin palataan tunkemalla päänsä Ennin autokoppaan ja herättämällä nukkuvan lapsen mutta nyt Ennikin on alkanut kiinnostua Oskusta ja meillä olikin eilen muutamia yhteispaijaustuokioita kun Ennikin innostui silittelemään koiraa. Siitä se eläimellistyttäminen lähtee.

Tämän vuoden parasta kasvuaikaa tuntuu olevan syksy. Kun sateet vihdoin viimein tulivat (ja sittemmin niitä on riittänytkin) alkoi kukkapenkissä vimmattu kasvu, monet täysin kuolleiksi julistetuistakin kasveista ovat yllättäen kasvattanut uudet lehdet ja mm. ruusut ja metsämansikat pukkaavat valtavasti uutta kasvustoa. Nurmikoksi aiottu aluekin vihertää kauttaaltaan. Tämä tosin ei ole niinkään hyvä asia, koska nurmikkoa ei ole vielä ehditty kylvää. Vieri vieressä on mullassa kuitenkin sirkkalehtiä, lienevät parhaillaan hillittömästi siementävän puun taimia. Niitä on miljoonia. Jottei puusto tontilla ihan pääsisi ryöstäytymään on joku rusakko parturoinut tänä kesänä istutetusta omenapuusta kaikki oksat, jäljelle jäi sellainen pilari-malli.

Enni sai eilen postia. Tiitisten Reea lähetti Ennille sukka-ketjukirjeen. Ketju on kaksi tasoinen ja lähetetään kuudelle joten sen eteenpäin lähettämällä voi saada 36 paria sukkia. Kätevää. Vielä pitäisi keksiä kuusi innokasta kirjeen vastaanottajaa jas käydä postittamassa ketjun ensimmäiselle sukat. Ketjukirje rintamalla onkin ollut aika hiljaista viime vuosina. Oikeastaanhan ne ovat aika näppärä keksintö, paitsi hupia, niistä voi olla myös hyötyä. Ajatellaan nyt vaikka neli tasoista rahaketjukirjettä, joka lähetettäisiin viidelle henkilölle ja josta ensimmäiselle lähetettäisiin viisi euroa. Kustannuksia tulisi siis 5 euroa + postimerkit ja parhaimmillaan tuotto olisi 3125 euroa. Käsi ylös kuka on mukana =)

Olin jo unohtanut, mitä etuja pienessä kunnassa asumisessa on. MLL:n Perniössä pidettävään vauvamuskariin oli kahden tunnin puhelinilmoittautumisaika samana lauantaina kuin olivat ne Henkan serkun häät ja vaikka olin useaa ihmistä pyytänyt itseäni asiasta muistuttamaan meni asia ohi totaalisesti ja muistin sen vasta seuraavana päivänä. Olen paljon kuullut juttuja siitä, miten muskariryhmät täyttyvät vilauksessa joten oletin tietysti, että tämäkin ryhmä olisi jo täyttynyt. Päätin kuitenkin vielä tänä maanantaina varmuuden vuoksi soittaa ja kysellä josko ryhmään olisi tullut vaikka peruutuksia tai jotakin. Ja kas, eihän ryhmä ollutkaan täynnä vaan mahduimme mukaan oikein mukavasti.

Eilen olimme Ennin kanssa siis ekaa kertaa muskarissa. Ja hauskaa oli, molemmilla. Enni oli ryhmän toiseksi nuorin, nuorin jäsen oli kuukautta nuorempi. Suurin osa ryhmästä oli jo pitkälti yli puolen vuoden, lähempänä vuottakin, mutta Enni meni mukana oikein hyvin. Kaikkiaan meitä oli alun toistakymmentä. Ryhmässä laulettiin, leikittiin ja soitettiin. Ennin suosikkeja olivat Taa ja Titi-nalle leikit sekä palikoilla soittaminen.

Nukkuminen vaatii yhä aika ajoin melkoisen huutokonsertin ja päiväunet maistuvat paremmin jos vieressä on joku. Nyt jätin isän ja tyttären yhdessä unten maille ja taidan tästä lähteä hellimään särkeviä lihaksiani kuumaan kylpyyn. Liekkö syypäänä ratsastus (hevos), muskari (joka muuten on äidille myöskin liikuntaharrastus) vai baletti kun niin ovat lihakset kipeänä.

Ompas mukavaa olla taas kotona. Reissu meni kyllä ihan hyvin, joskin nyt takaisintulomatka ei aivan yhtä ongelmitta sujunut kuin menomatka mutta ihan ok kuitenkin. On se kauas vaan niin kovin pitkä matka. Oli mukava seurailla vierestä Ennin ja Joonas-serkun erilaista temperamentia ja vinkeitä. Toivottavasti serkkupoika tulee vielä syksyllä kylään, muuten seuraava tapaaminen on vasta ensi kesänä. Silloin on jo ihan erilainen hulina päällä.

Kotiin palattiin siis yön ajon jälkeen sunnuntai aamusta. Ja jottei elämä kotonakaan kävisi liian rauhalliseksi menimme tänään aamulla Teijolle perhekerhoon. Kerhossa oli meidän lisäksemme kolme äitiä ja neljä 2-3 vuotiasta tyttöä sekä yksi yhdeksän kuukauden ikäinen, joka tosin nukkui koko ajan. Enni viihtyi kerhossa tosi hyvin. Isompien tyttöjen leikkien seuraaminen oli erittäin hyvää ajanvietettä ja hän vaan naureskeli kopassaan pitkät ajat. Vasta aivan loppuajasta isku nälkä ja väsy mutta sitten olikin muutenkin aika palata takaisin kotiin.

Nukkumaan käymisessä on nykyään pieniä ongelmia. Kovin usein käydään nukkumaan kauhean huudon säestyksellä vaikka Enni olisi ihan väsy ja ruokaa olisi vieressä tarjolla niin hirveä parkukonsertti pitää kuitenkin pitää. Hetken huudettuaan hän kuitenkin sitten rauhoittuu ja nukahtaa mutta luulisi sitä helpompiakin tapoja olevan… Noh, kuten tiedettyä, vauvana oleminen on rankaa, ihan koko päivä jobi, joten kaippa sitä pitää erilaisia kommervenkkejä vanhempien pään menoksi keksiä mielen veirkeänä pitämiseksi.

Nyt lienee syytä äidin lähteä hieman selkää oikomaan, langattoman verkon toiminnan loppumisen jälkeen on konetta voinut käyttää vain vierashuoneen lattialla joka taas käy melkoisesti selän päälle.