Vempula

Täällä sitä nyt sitten ollaan jossain kaukana Pohjois-Suomessa. Matka Ouluun meni huomattavasti paremmin kuin olimme osanneet edes toivoa. Neuvolasta lainatun vaunukopan kiinnityssysteemin ansiosta Enni nukkui koko yöllä suoritetun matkan ajan heräten vain kahdesti syömään. Häissä Enni oli juhlan kolmanneksi suosituin henkilö heti morsiusparin jälkeen ja viihtyi huomion keskipisteenä melko pitkälle yöhön ennen kuin sai juhlista tarpeekseen.

Siirtymä Kuusamoonkin meni oikein mukavasti poroja väistellen. Sitä ennen kävimme toki ottamassa meistä Tyrnävällä viiden polven valokuvan. Täällä mummilassa on Ennillä ollut hyviä ja huonoja hetkiä. Serkun luona on jo totuttu olemaan ja siellä viihdytään ihan hyvin, mummilassa meinaa vielä pinna olla vähän kireällä. Serkkupoika on oppinut oikein kimeän kirkaisun ja harjoittelee tätä uutta taitoaan Ennin mielestä turhan tiuhaan, empaattisena naisena myöskin serkun itku vaatii Ennistä ehdottomasti säestystä. Nukuttu on kuitenkin varsin kohtuullisesti, asia, josta etenkin äiti on erittäin kiitollinen.

Pari ekaa päivää täällä riittikin sukulaista vähän joka lähtöön kun paikalla oli äidin ja isin lisäksi mummi, pappa, toinen pappa, pikku-mummo, isomummi ja mamma skä tietysti myös serkkupoika ja täti. Seuraa ei siis Enniltä ole puuttunut joskin äiti silti edelleen on ollut aika kova sana.

Tänään aamulla Enni taas äityi kovin urheilulliseksi ja oppi hieman ryömimään sängyssä. Välillä käsillä hilaten, välillä jalkoja mahan alle potkien Enni teki täyden ympyrän eikä vain mahan ympäri vaan aina vähän eteenpäinkin. Järin tehokas tuo liikkumismuoto ei ole kun kädet eivät lainkaan tee yhteistyötä jalkojen kanssa mutta siittä se taas lähtee. Muistuttihan taas, että eipä parane häntä kovin lähelle sängyn reunaa yksin jättää.

Onhan niitä jo odoteltukin. Hartaasti ja koko kesä, sateita meinaan. Mutta eikö nyt voisi olla edes jonkunlainen kohtuus tässäkin hommassa. Ensin on kuukausitolkulla kuivaa ja hirveitä helteitä ja sitten kun alkaa sataa niin reilussa viikossa tulee sitten koko kesän sademäärä. Ei niin, että sataisi koko ajan vaan niin, että kun sataa niin sitä sitten tulee kuin koko sen kuuluisan Esterin perheen perseestä. Siinä välillä on edelleen kaunista ja aurinkoista mutta aina välillä taivas repeää ja vettä tulee muutaman vedenpaisumuksen verran ja ukostaa niin maan tavattomasti.

En yleensä pelkää ukkosta, päin vastoin siinä on jotain aika hienoa, mutta pari kertaa tässä nyt reilun viikon sisään on yöaikaan mennyt aivan tästä päältä sen verran raju ukkosmyrsky yli, että on hiukka ruvennut jo hirvittämään. Ensimmäisen myrskyn aikaan pimeni netti, siksi tämä pitkä katkos teksteissä, toisen aikaan pimenivät tv-lähetykset ja paloi sulake pellettikattilasta. Ilmeisesti myöskin koneeni laturi/muuntaja on sökö, joten ero ulkomaailmasta jatkuu kohta akun loppumisen vuoksi.

Enni ei ole ukkosista tai sateista ollut moksiskaan. On kai ollut sen verran kiirettä, ettei moisia ehdi huomaamaan. Viime viikonloppuna oli Ennillä täysipainoinen heppaviikonloppu kun ensin perjantaina Enni oli isin kanssa katsomassa kun äiti ratsasti, lauantaina oltiin arabinäyttelyssä Ypäjällä ja sunnuntaina koulukisoissa Salossa. Etenkin Ypäjällä Enni käyttäytyi aivan esimerkillisesti koko reissun ajan katsellen silmät pyöreinä esiteltäviä hevosia ja ottaen välillä pienet voimaa antavat torkut vaikka meteli maneesissa olikin välillä melkoinen.

Tiistaina Enni täytti 4 kuukautta ja sen kunniaksi hän kääntyi ensimmäistä kertaa ihan itse mahalleen. Jo muutaman viikon on kääntyminen ollut ihan hilkulla eikä apua ole paljon tarvittu, mutta nyt hän vihdoin sai kaikki tekniikkaosaset kohdilleen ja sai itse käännyttyä. Muutaman kerran harjoittelun jälkeen tekniikka on hioutunut jo erittäin hyväksi ja käännös onnistuu yleensä ensiyrittämällä. Tästä syystä ei Enni paljon malta nyt selällään ollakaan vaan heti kun hänet maahan tai sänkyyn laskee niin neiti kiepsahtaa massulleen. Mahallaankin viihdytään nyt entistä paremmin kun itse saa kääntyä ja jonkin verran haetaan jo etenkin sängyssä kyynärpäiden lisäksi kämmeniä alle, jotta päätä saa hieman ylemmäs.

Banaanin maisteluakin on jatkettu ja tänään maistettiin ensi kertaa perunaa. Se ei selvästikään ollut kovin hyvää, mutta toisaalta se meni alas banaania paremin kun sitä ei tarvinyt makustella ja pyöritellä suussa. Banaania on kerralla syöty n. teelusikallinen, perunaa ensi yrittämällä maistettiin vain vajaa puolet siitä. Varsinaisesti mennään siis edelleen oma lehmä ojassa. Hyvin on meinaan tuntunut riittävän maitoa edelleen, eilen oltiin taas neuvolassa ja pituutta Ennillä on nyt 61,5 cm ja painoa 6750 grammaa. Terveeksi ja hyvin kehittyneeksi todettiin hänet taas lääkärinkin toimesta.

Huomenna onkin sitten edessä lähtö kesän viimeiselle turneelle joka onkin sitten niin matkallisesti kuin ajallisestikin pisin tähänastisista. Illalla olisi tarkoitus suunnata auton nokka kohti Oulua jossa lauantaina on Henkan serkun häät, sunnuntaina käydään Oulun kupeessa Tyrnävällä tervehtimässä Ennin isoisomummia, sinne tulevat myös isäni ja mummini joten saamme vihdoin otettua sen viiden polven kuvan. Yhdessä koko porukan voimin ajelemme sitten illalla Kuusamoon mummin ja papan luo. Lahden pappa, pikku-mummo ja isomummi viipyvät siellä pari yötä, me näillä näkymin viikon verran. Saa nähdä mitä mieltä Enni on pitkistä matkoista ja vieraista paikoista. Etukäteen ajatellen kummatkaan eivät kuulu neidin vahvimpiin puoliin. Toisaalta aina aika ajoin hän on yllättänyt, joten toivomme parasta.

Täytynee tästä lähteä ripustamaan pyykkiä, jotta saa jotain puhdasta mukaansa, palaamme linjoille näillä näkymin reissun jälkeen jos meistä on vielä hyttysten ja muiden verenimijöiden (vitsi vitsi =) ) jälkeen jotain jäljellä.

Noin pienen ihmisen kuin Ennikin on, elämässä tapahtuu jatkuvasti jotain ensimmäistä kertaa. Parin viime päivän ensikertoihin kuuluvat mm. ensimmäiset hautajaiset ja ensimmäiset maistiaiset kiinteää ruokaa. Vaikka nykyinen suositus onkin täysimetys puoleen vuoteen asti sanottiin meille jo alussa neuvolassa, että pieniä makuannoksia ruokaa voi antaa jo ennen sitä. Ideana lähinnä maistaa, ei täyttää mahaa. Niimpä me tänään aamiaispöydässä ex tempore maistoimme banaania. Ennistä äidin syömä banaani näytti ihan kauhean mielenkiintoiselta ja kaikki, mikä näytää ihan kauhean mielenkiintoiselta täytyy tietysti tunkea suuhun tuossa iässä. Mutta kun näytti siltä, että banaanin päähän tutustumiseen alettiin kielen sijasta käyttää ikeniä ja banaanista alkoi hävitä osia päätin muussata haarukalla Ennille pienen pätkän ja tarjoilla lusikasta. Hyvin tuntui kelpaavan. Vaikka kiinteän ruuan syömisen tekniikka olikin hieman hakusessa ja tarjoilulusikka ei ollut tehtävään paras mahdollinen niin pieni määrä banaania katosi ammollaan odottavaan kituseen ja kun tarjoilu meinasi loppua liian aikaisin oli kiukku korvin kuultava. On siis täysin mahdollista, että lähitulevaisuudessa tutustumme laajemminkin makujen ihmeelliseen maailmaan vaikka oma lehmä ruokailuasioissa vielä pitkään onkin pääsääntöisesti ojassa. Jos sallinnette tällaisen ontuvan kielikuvan =).

Hautajaisissa Enni käyttäytyi oikein hyvin, kirkossa malttoi noin puolet aikaa istua hiljaa isin sylissä, sen jälkeen menivät isin kanssa steppaamaan kappelin ulkopuolelle hetkeksi. Pienten isin sylissä otettujen unien jälkeen jaksettiin taas eläytyä ruumissaaton tunnelmaan ja seurata kukkien laskua. Muistotilaisuudessa jälleen pienten nokosten jälkeen Enni jaksoi hermostumatta kiertää kummien ja mummin sylissä koko saattoväen ihasteltavana. Olihan kyseessä kuitenkin vainajan tyttärentyttären tytär, ainoa laatuaan.

Nukkumisen, tai pikemminkin nukahtamisen kanssa oli reissussa taas hieman ongelmia ja Enni olikin silmin nähden onnellinen päästessään nukkumaan omaan sänkyyn kotiin tullessa. Nyt sen sijaan ollaan taas ilmeisesti herätty väärällä kankulla päivänokosilta joten täytyy rientää viihdytyshommiin.

Pitihän se arvata, että isi toi Kiinantuliaisina meille jasmiininkukkateepallojen lisäksi jonkun hiton lintuflunssan. Henkka itse on tänään toista päivää sairaslomalla ja siitä matkaporukasta pari muutakin on sairastunut jo. Tänään nousi Ennillekin kuume eikä äidinkään olossa suoraan sanoen ole kehumista. Siihen tosin vaikuttaa osaltaan sekin, että Enni nukkui jo viime yön tosi huonosti. Ainoa sairastumaton on enää siis Osku, mutta sehän nyt on nupistaan sen verran kipeä, ettei sitäkään lasketa.

Viikonloppuna ennen sairastumista ehdimme taas todeta, että ompas mukavaa olla naapureiden kanssa hyvissä väleissä. Olimme lauantai illasta rannassa kuuntelemassa Kirkaa (ok, myönnetään, jäimme kiinni, ehkä nuppiongelmista kärsimmekin me eikä koira) oikein koko porukan voimin. Enni tosin nukkui vaunuissa ja Oskun huolehtimisesta vastasivat naapurit, jotka halusivat sen mukaan ottaa ja veivät sen myös rannasta mukanaan lähtiessään meitä aiemmin pois. Seuraavana päivänä pihaan ilmestyivät toiset samassa korttelissa asuvat naapurit, mukava eläkeläispariskunta, jotka tulivat kysymään, saako Osku tulla leikkimään heidän kanssaan. Näistä esimerkeistä voisi tietysti päätellä, että hyvissä väleissä naapurien kanssa onkin Osku emmekä niinkään me. Kaippa mekin siinä sivussa menemme.

Koska jouduin kesken tuon äskeisen kappaleen poistumaan suorittaakseni lastenhoidollisia velvollisuuksia pääsi tässä välissä vuorokausi vaihtumaan joten voin tähän perään lisätä vielä terveys/sairauskuulumispäivityksen. Henkka lähti tänään töihin ja Ennin kuume tuntuu laskeneen mutta minulla on kurkku niin kipeä, ettei paljon tee mieli edes nieleskellä. Edes aamiainen ei maistunut ja se nyt jo on aika kuvaavaa… Joten siis lähden tästä hiipimään takaisin sohvanpohjalle odottamaan urheilujen alkamista.

Henkan Kiinan reissu-viikon lähetessä loppuaan olemme mekin Ennin kanssa hankkineet kosolti uusia kokemuksia ja olleet varsinaisia city-ihmisiä. Me ollemme olleet bussissa, kaupassa (muussakin kuin ruokakaupassa) ja ravintolassa sekä harrastaneet kulttuuria. Ja vielä ihan oikeassa kaupungissa, ei missään maalaiskyläpahasessa. Turun reissu oli siis varsin onnistunut. Vierailimme tiistaina Turun linnassa ja seuraavana päivänä pyörimme vaunuillen kaupungilla sekä osallistuimme vierailevana juniorijäsenenä helmi-mammojen kokoontumiseen. Koska emme ole vielä ratas-ikäisiä ja vaunuissa on tylsä olla jos on hereillä päätyi Enni matkustamaan kaupungilla vaunun aisalla äidin käden tukemana istuen. Hieman tuli kerättyä ihmetteleviä katseita, mutta minkäs teet, ei häntä nyt koko aikaa vaunuissa olisi voinut huudattaakaan.

Reissussa tuli huomattua, että oma koti on kullan kallis Ennistäkin. Liekkö ikävaihe kysymys, mutta hän hermostui kovasti kylään menosta ja etenkin vieraassa paikassa nukkumisesta vaikka edellisestä reissustakaan ei nyt niin kovin kauaa ole. Tiistai päivä menikin nimittäin lähes kokonaan huudellessa, nukahtaminen oli tosi hankalaa ja keskiviikkona herättiin huutaen kello kuusi. Keskiviikko päivä meni oikein mukavasti, iltahuuto tosin oli aivan raivoisa ja päättyi poikkeuksellisesti jo yhdeksän aikaan Ennin nukahdettua yöunilleen. Aikaisesta nukkumaan menosta seurasi aikainen herääminen jälleen kuudelta, mutta tällä kertaa oikein hyväntuulisena. Kotiin palattiin iltapäivällä ja kotioloihin neitokainen asettui oikein mielellään. Tarkoitus oli Enni kylvettää vielä illalla, mutta neidin käytyä yöunilleen jo puoli kahdeksan jäi se vain aikeeksi. Kuten arvata saattoi oli herätys tänään aamulla ennen viittä, onneksi parin tunnin sängyssä seurustelun ja vaipanvaihdon jälkeen jatkoimme unia vielä muutamia pätkiä.

Jotta hyvä sosiaalinen vireemme ei vallan lopahtaisi lähdimme pari tuntia ylösnousun jälkeen Saloon lounastamaan yhden äidin tuttavan kanssa. Ruokailu sujui hyvin, Enni viihtyi turvakaukalossaan kunhan muisti huomioida häntäkin ja huiskuttaa toisella kädellä helistintä. Koska Ennin rytmi menee nykyään niin, että nukkumispätkien välissä on melko tarkkaan kaksi tuntia ei automatkalle takaisinpäin olisi kannattanut lähteä heti tunnin lounaan jälkeen joten päätimme käydä kurkkaamassa samalla reissulla myös lomalta palanneita työtovereita. Paljon oli sielläkin tapahtunut ja oli mukava huomata, että vaikka minua nyt tarvitaankin kaikkein eniten kotona oli töissäkin minua kaivattu. Olisihan se kurjaa ja melko huolestuttavaa jos kukaan ei olisi edes huomannut poissaoloani.

Vaikka viikko siis on kulunut pääosin varsin mallikkaasti on siihen mahtunut myös paljon surua, suurimpana niistä tieto siitä, että saamme sitten tälle kesälle täyteen koko sarjan kirkollisia toimituksia, ristiäiset (Ennin), rippijuhlat (Sanni-serkun), häät (Henkan serkun) sekä mummini hautajaiset, jotka pidetään reilun viikon päästä. Tämä loppupäivä meneekin jo isin iltaista kotiinpaluuta odotellessa. Meillä on kaikilla ollut ikävä, eniten tosin varmaan hieman laiminlyödyllä Oskulla.