Vempula

Nyt kun täällä on Ennin kanssa jo yli kuukausi oltu kotosalla niin alkoivat nuo seinät pikkuhiljaa kaatua päälle ja mökkihöperyys vaivata. Kolmeen kertaan olin ollut hetken poissa kotoa yksinäni, näistä kaksi kertaa ruokakaupassa ja kerran vaatekaupassa joitakin jättiloimia päälleni hakemassa. Siispä nuo oman seuran kouluratsastuksen aluekisat sattuivat oikein hyvään saumaan ja päätin mennä niihin tulospalveluun hommiin aiemmasta päätöksestäni poiketen.

Alunperäinen ajatus oli olla tälläkin kertaa vain muutama tunti poissa, mutta kisojen suuren osallistuja ja vähäisen toimihenkilömäärän vuoksi päädyin hommiin helpon a:n ajaksi, joka sitten kestikin yli viisi tuntia. Kun sitten vielä jäin viimeisen luokan muutaman ratsukon ajaksi hommiin odottaakseni, että saan koneen mukaan lähtiessäni venähti poissaoloni kotoa yli kuuden tunnin mittaiseksi. Siitä huolimatta, että olin jättänyt Ennille maitoa pulloissa odottivat minua kotona nälkäinen lapsi ja ärtynyt mies. Vaan että teki hyvää olla ihmisten ilmoilla hieman aikaa!

Aamupäivästä oli Ennikin mukana kisoissa, noin nuorena kun ei ole vielä hyvä fokusoitua vaan yhteen lajiin vaan seurata useita lajeja tasapuolisesti =) Enni on ihan selkeä tuleva hevosihminen, sillä hän tuntuu viihtyvän tallilla oikein hyvin. Sunnuntainakin nukkui lähes koko ajan, välillä heräili hetkeksi ja katseli ihmisten jalkoja turvakaukalosta ja nukasti sitten uudestaan ääntä päästämättä. Maanantaina kun piipahdettiin vielä tallilla vohvelikesteissä niin uni maistui hyvin silloinkin kaiken aikaa. Muualla nukkumisen laita on välillä vähän niin ja näin. Ei kun sitä ponia katselemaan…

Kovasti on suku sanonut, että Enni tulee ulkonäöltään äitiinsä (raukka), mutta muutenkin tuntuu neiti seuraavan tiiviisti äidin jalanjäljissä. Ainakin mitä tulee harrastuksiin. Tallilla on heppoja katsomassa käyty jo pariin kertaan ja eilen oltiin sitten ekaa kertaa estekisoja katsomassa koko ilta. Ehkä sitten parin vuoden päästä ponin kanssa… Ennin eka ratsastuskertakin on jo sovittu siihen aikaan kun hän osaa itse jo tukea kunnolla niskaansa. Ratsuna silloin lienee sama hepo jolla isikin on ensiratsastuksensa suorittanut.

Toinen äidiltä peritty harrastus on tämä koneenkäyttö. Enni lienee täysoppinut tietokoneen käyttäjä ennen ensimmäistä ikävuottaan kun aina kanssani roikkuu tässä koneella, nytkin kovasti kommentoi tekstiä tuosta sylistä. Nyt on tekstiä kuulemma taas tarpeeksi ja on aika keskittyä taas hänen viihdyttämiseensä.

Hyvä Lordi! Hyvä Suomi! Jee, jipii, jihuu! Hyvä me! Mihin tässä maailmassa voi enää luottaa kun Suomikin voi voittaa euroviisut?? Kysympä vaan. Nyt vaan tähyilemään taivaalta lentäviä lehmiä ja jakamaan talvikamppeita syntisille, helvetissä on meinaan nyt kylmä!

Historiankirjoihin on nyt siis kirjattu, että Ennin syntymävuonna 2006 Suomi on voittanut Eurovision laulukilpailun. Ehkä se sitten on niin, että Ennin syntymä ei mullistanut vain meidän maailmaamme vaan ihan koko maailman kirjat ovat sekaisin. Isin ja äidin kannustaessa Lordia ja jännätessä tuloksia veteli neiti sikeitä, mitä nyt vähän Lordin esityksen aikana heräsi maitoa hörppäämään.

On se vaan niin jännä juttu, että vaikka ihmislapsi noin niinkuin yleensä on melkoinen suunnittelutyön huippunäytös niin yksi paha bugi on kuitenkin testausosastolta päässyt läpi. Meinaan tuo vatsan toiminta. Miten voi olla, että pientä ihmistä kiusataan niin kovin kaikenlaisilla ilmavaivoilla ja muilla vatsantoiminnan häiriöillä. ja kun vielä lähes kaikilla pikkuvauvoilla on enempi vähempi samaa ongelmaa.

Sitä on tosiaan aika kamalaa katsoa ja välillä kuunnellakin kun Ennilläkin tuota vatsavaivaa aika kovasti on. Yleensä se ilmenee iltaisin itkuisuutena, aika ajoin tosin itkuisuutta ja väänteitä esiintyy myös pitkin päivää. Yleensä oikeanlaisella hytkytyksellä saadaan edelleen itku loppumaan, mutta löytyy niitäkin hetkiä, jolloin mikään ei auta. Silloin on äidin sydän (ja kieltämättä välillä myös hermot) koetuksella.

Täytyy vaan elää toivossa, että ajan kanssa (mieluummin pian…) asiaan tulee helpotusta. Koliikkihan yleensä helpottaa kolmen-neljän kuukauden iässä, toivottavasti myös nämä lievemmät vaivat. Maanantainahan Enni täyttää jo kuukauden, joten kohti vähempiä väänteitä ollaan kovaa vauhtia menossa. Kokonaan ei voi sanoa vatsan olevan toimimatta, sillä ruoka aikakin maistuu ja muuttuu käyttökelpoiseksi rakennusmateriaaliksi. Kovasti on meinaan neiti kasvanut, maanantain punnituksessa painoa oli jo 4080 grammaa, ja sen kyllä kieltämättä myös neidin linjoista huomaa. Kovasti on pyöristytty. Pituutta ei vielä mitattu, mutta vaatteista päättelisin sillekin osastolle kasvua kertyneen.

Ennin kasvun kanssa kilpaa lisääntyy vihreys ulkona, kesä tekee tuloaan jatkuvasti. Tänä vuonna aikoo kirsikkapuukin ensi kertaa kukkia, saa nähdä tuleeko kirsikoita! Nyt täytynee kuitenkin siirtää katse ikkunasta tv-ruutuun ja alkaa kannustaa leijonia ja Lordia voittoon.

Nyt on sitten ensimmäiset isovanhempain kohtaamiset suoritettu. Toissa viikonloppuna olivat Enniä ihmettelemässä pappa, pikku-mummo ja isomummi ja viime viikonloppuna mummi ja pekka-pappa. Mummi ja pappa Kuusamosta tulevat Enniä sitten viimeistään ristiäisiin katsomaan. Rakastavia isovanhempia ei Enniltä siis ainakaan puutu. Kaksi viikonloppua hän on nyt siirtynyt sylistä syliin ylpeältä isovanhemmalta toiselle. Hyvin ovat isovanhempien sylit Ennille kelvanneet on sitten kyseessä ollut verisukulainen tai ei, siitä ei eroa ole neiti tehnyt.

Ylimääräisiä hyppyyttäjiä on tarvittukin kun illat ovat viime aikoina olleet Ennillä ilmavaivoista johtuen hyvin levottomia. Suurimmaksi osaksi hän kyllä on itkemättä kunhan liikettä riittää, mutta hiemanhan siinä kävelijää/hyppyyttäjää alkaa väsyttää. Tosin niin kauan kun ei vaan hyssyttelyistä huolimatta itke niin hyssytetään hyssytetään. Toistaiseksi on vielä ainakin hyssyttely riittänyt. Onneksi pahin levottomuus osuu yleensä iltaan, jolloin paikalla on kaksi hyssyttäjää. Ennen yötä suurimmat ilmat on saatu hyppyytettyä elimistöstä ilmeisesti pois koska yöt menevät yleensä melko rauhallisesti.

Lisävoimia Ennin hyppyyttämiseen on Henkka hakenut kasaamalla kiviaitaa, lähes koko romahtanut kivikaistale alkaa jo näyttää ihan aidalta jälleen. Olen asiasta hyvin, hyvin iloinen! Kohta paikalle voi päästää koneen tekemään loput työt ja taidan päästä istutushommiin vielä ennen juhannusta jos kaikki menee hyvin!

Entiset istutukset näyttävät nousevan maasta aika hyvin. Puut ovat selvinneet talvesta, krookukset jo lopettivat kukintansa, ensimmäiset tulppaanit aloittelevat. Onnenpensas kukkii komean keltaisena ja muutamat aikaisimmat perennatkin raottelevat jo nuppujaan. Nyt vaan toivotaan, ettei mitään pahempia takatalvia enää tule niitä palelluttamaan. Enimmäkseen kukkapenkki tosin tänäkin vuonna näyttää heinäpellolta… Kaikki siemenkylvöt ovat edelleen tekemättä, taitavat jäädäkin ellen sitten jotain pääse suoraan maahan kylvämään myöhemmin. Neiti on vielä turhan pieni apuri siihen hommaan mutta pitää kyllä päivisin huolen, ettei äiti pääse rasittamaan itseään yksin sen kummemmin siinä kuin missään muussakaan hommassa. Kaikki voimat ja tarmo on Ennistä suunnattava lehmänä oloon tai hänen kanssaan seurustelmiseen. Ja mikäpä siinä, sitähän varten tässä “lomalla” ollaan.

Jäädään odottelemaan kesän etenemistä, alku näytti jo lupaavalta…

Kun tuo neiti nyt on ollut niin ahkerassa paparazzien ristitulessa niin laitetaampa tännekin nyt kuva näkösälle. Hänet on puolueettomaltakin taholta sieväksi todettu ja puolueellisia mielipiteitä asiasta on luvassa lisää tänään kun ensimmäiset isovanhemmat tulevat häntä katsomaan. Lisää salamavalojen välkettä lienee tiedossa…

Oikein hyvää kevättä koko lukijakunnalle =) Vempula palaa jälleen linjoille pienen hiljaisen kauden jälkeen. Hiljainen kausi tosin on rajoittunut vain kirjoittamiseen, ei tapahtumiin.

Jotta tästä kirjoituksesta ei tulisi romaania esitän tässä vain lyhyen yhteenvedon viime aikojen tapahtumista, tarkemmat tapahtumakuvaukset saatavana henkilökohtaisesti. Eli…

Perjantaina 21.4. menin käymään sairaalassa tarkastettavana raskausmyrkytysepäilyn vuoksi, kohdunkaulan todettiin olevan pari sormellista auki ja minun käskettiin jäädä tarkkailtavaksi osastolle. Supistuksia alkoi tulla illan mittaan, mutta vileä yhdeltä yöllä ei lisää avautumista ollut tapahtunut, vaikka kivut olivat jo melkoiset. Lihakseen annetun kipulääkkeen avulla sain tunnin nukuttua, sitten supistukset olivat taas niin kivuliaat, ettei nukkumisesta tullut mitään. Neljän aikaan tutkittiin taas ja tällä kertaa synnytys oli kunnolla käynnistynyt ja siirryttiin synnytysosaston puolelle. Tässä vaiheessa Henkka hälytettiin paikalle kotoa nukkumasta.

Synnytys eteni ihan hyvin siihen, asti, kunnes kohdunkaulasto oli enää rippeet jäljellä, siihen se sitten uhkasi pysähtyä. Kun vihdoin sain luvan ponnistaa niin Ennillä sydänäänet romahtivat ja sitten tuli kiire. Kätilö oli onneksi hälyttänyt jo aikeisemmin sydänäänten flekmaattisuuden vuoksi lääkärit paikalle, joten kun kiire tuliu, oli salissa jo kaksi kätilöä, synnytys- ja lastenlääkäri. Siinä sitten toinen lääkäreistä kiskoo Enniä ulos imukupilla, minä ponnistan, toinen kätilöistä painelee mahasta ja toinen leikkaa lisää lihaa auki ulossaannin nopeuttamiseksi. Henkilökunta pysyy kuitenkin niin hyvin rauhallisena, eikä turhaan kerro meille ylimääräisiä tietoja, joten me emme onneksi ehtineet tajuta, että oli oikea hätä, ennenkuin ulossaannin jälkeen Enni kiikutettiin kiireellä elvyteltäväksi. Apgar pisteet 3 kertonevat, että kovin hyvässä kunnossa ei tytär silloin ollut. Tilanne kuitenkin korjaantui nopeasti, viiden minuutin apgar-pisteet olivat jo 8. Myöhemmin kaikki lä’äkärit ovat vakuutelleet, että tuolla ei pitäisi olla vaikutusta mihinkään tulevaisuudessa, että mitään pysyvää vahenkoa ei ehtinyt tapahtua.

Siinä vaiheessa kun minut oli kursittu kokoon oli neiti jo valmiina tulemaan ulos happikaapista pestäväksi, punnittavaksi ja mitattavaksi. Painoa oli 3330 grammaa ja pituutta 49 senttiä. Näiden toimien jälkeen päästiinkin jo äidin syliin maailmaa ihmettelemään. Ja siitä se sitten lähti, tämä elämän mullistuminen. Kotiin pääsimme keskiviikkona kun maito oli noussut, neidillä paino nousussa ja kaikki muutenkin mennyt mukavasti.

Oli ihanaa päästä kotiin, vaikka toisaalta se oli kamalan pelottavaa koska enää ei ollut vieressä sitä sairaalan paniikkinappulaa, josta painaen sai jonkun kätilön tulemaan avuksi jos joku asia askarrutti. Kaikki on kuitenkin mennyt ihan hyvin, pientä sammaksen poikasta oli aluksi ja vatsavaivat ovat hieman viime päivinä kiusanneet kun äiti mokoma meni syömään valkosipulia. Äiti on kuitenkin muuten ollut valioluokan lypsylehmä ja maitoa on riittänyt yli oman tarpeenkin. Kun neuvolan täti keskiviikkona kävi täällä kotona tarkastusta pitämässä oli painoa tullut kotiutuspainosta 322 grammaa. Neiti on oikein sopuisa ja rauhallinen luonne, joten mikäs hänen kanssaan on ollessa. Valveilla oloa tosin harrastaa huomattavasti tavallisia vastasyntyneitä enemmän ja silloin pitää vähän seurustella, mutta sekin on ongelma vain jos samaan aikaan pitäisi saada jotain muuta tehtyä.

Itseni olen laittanut lehmädietille. Tämän tehokkaaksi mainitun dietin kulmakivet ovat runsas maidontuotanto ja rehupitoinen ruokavalio. Sairaalassa olo aikana oli tänne tullut kevät, ensimmäiset krookukset kukkivat pihassa jo kotiintulo päivänä (nyt ovat kaikki jo apposen ammollaan) ja ilmat ovat olleet mitä mainioimmat. Juuri äsken palasimme Ennin ja Oskun kanssa mukavalta, kesäiseltä vaunulenkiltä. Osku on ottanut uuden perheenjäsenen vastaan aivan valtavan hyvin. Ainoastaan lenkillä ollessa tarvitaan hieman lisää treeniä vaunujen ja hihnan yhteispeliin, mutta kaippa sekin siitä.

Nyt kuulostaa siltä, että on aika taas lähteä leikkimään lehmää, palaamme taajuuksille taas lähi aikoina, koitan silloin saada neidistä kuvankin näkyviin.